Menestyneimmät suomalaiset golfaajat

Menestyneimmät suomalaiset golfaajat

 

Suomalaiset ovat niittäneet menestystä monissa urheilulajeissa, myös golfissa. Suomessa ammattimaista lajin harjoittelua rajoittavat sääolosuhteet, joten monet ammattilaiset viettävätkin suurimman osan ajastaan ulkomailla. Tässä artikkelissa kerromme menestyneimmistä suomalaisista golfaajista.

Mikko Ilonen

Vuonna 1979 syntynyt Mikko Ilonen on suomalainen golfaaja, joka on pelannut ammattilaisena vuodesta 2001 lähtien. Ilonen on sekä tuloissa että kansainvälisten voittojen määrässä mitattuna menestynein suomalainen golfpelaaja kautta aikojen. Ennen ammattilaisuraansa hän voitti Brittien amatöörimestaruuden ja ammattilaisturnauksissa hän on voittanut European Tourilla yhteensä viisi kertaa.

Mikko Korhonen

Korhonen aloitti ammattilaisuransa 24-vuotiaana vuonna 2004. Korhonen on sijoittunut European Tourilla kymmenen parhaan joukkoon kaksi kertaa. Vuonna 2017 Korhonen pelaa European Tourilla kuudetta kertaa ja tavoittelee paikkaa 60 parhaan pelaajan joukossa.

Roope Kakko

Vuonna 1982 syntynyt Roope Kakko on pelannut ammattilaisena vuodesta 2004 lähtien. Ammattilaisura on tuonut hänelle mukanaan jo tähän mennessä muun muassa Madeira Openin voiton vuonna 2015.

Minea Blomqvist-Kakko

Miesgolfareiden lisäksi myös suomalaiset naispelaajat ovat menestyneet kansainvälisillä golfradoilla. Roope Kakon kanssa avioitunut Minea Blomqvist-Kakko (synt. 1985) on eräs menestyneimmistä suomalaisista naispelaajista. Blomqvist on pelannut ammattilaisena vuodesta 2003 lähtien ja voittanut urallaan muun muassa Unkarissa pidetyn Ladies Central European Open -kiertueen kilpailun vuonna 2004.

 

nikosa