Moni kuvittelee golfin harrastamisen olevan lähes mahdotonta omalla kotiseudulla, mutta todellisuudessa golfin harjoitteluun ei tarvita täysikokoista golfrataa. Tässä artikkelissa kerromme lajin harjoitusmahdollisuuksista Suomessa.
Golfin historia Suomessa
Suomen ensimmäinen golfklubi, Helsingin Golfklubi, perustettiin vuonna vuonna 1932. Kansallinen lajiliitto, Suomen Golfliitto, puolestaan perustettiin 25 vuotta myöhemmin vuonna 1957. Tällöin golf oli levinnyt myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Vaikka golfin historia Suomessa ulottuu yli 80 vuoden taa, varsinainen buumi lajin parissa alkoi kuitenkin vasta 1980-luvun loppupuolella. Vuosikymmenen loppuvuosina maahan rakennettiinkin useita kymmeniä golfkenttiä lajin harrastajien tarpeisiin.
Golfin nykytila Suomessa
Tällä hetkellä golf on eräs suosituimmista ulkoliikunnan lajeista, ja paikkoja lajin harrastamiseen on ympäri maata. Suomen Golfliiton jäsenseuroilla on eri puolilla Suomea yli 150 kenttää, ja rekisteröityneitä lajin harrastajia on Suomessa yhteensä noin 145 000. Golfia pidetään kalliina lajina, mutta kansainväliset vertailut ovat osoittaneet, että lajin harrastaminen on Suomessa verrattain edullista. Vahva rooli lajin suosion nousulla on ollut varmasti suomalaisilla golfammattilaisilla ja heidän menestyksellään. Tämän hetken menestyneimpiä suomalaisia golfammattilaisia ovat esimerkiksi Mikko Ilonen, Roope Kakko ja Minea Blomqvist.
Miten harrastuksessa pääsee alkuun?
Golfia pidetään jossain määrin elitistisenä lajina, mutta Suomessa lähes jokaisella on mahdollisuus harrastaa lajia. Golflyöntejä voi kuka tahansa harjoitella niin sanotulla driving rangella, mutta golfkentällä pelaaminen edellyttää, että pelaajalla on Green Card. Tämä kortti on eräänlainen golfin ajokortti, jolla taataan pelaajille riittävät tiedot ja taidot ennen peliuran aloittamista. Pelaaminen on kaikin puolin mukavampaa, kun lajin perusteet ovat hyvin kaikkien pelaajien hallussa. Kortin voi suorittaa ilmoittautumalla suoraan Green Card -kokeeseen, mutta usein on tarpeellista suorittaa ensin alkeiskurssi. Alkeiskurssilla tutustutaan sääntöihin ja erilaisiin lyöntitekniikoihin sekä harjoitellaan Green Card -koetta varten.
Pääset harrastuksessa helposti alkuun etsimällä Suomen Golfliiton sivuilta kotiasi lähinnä olevan jäsenseuran ja kentän, jossa voit aloittaa lajin saloihin tutustumisen.